Tahallisesti aiheutetut vahingot — ja miksi törkeä huolimattomuus on paljon harvinaisempaa kuin päätöksistä voisi päätellä
Tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheutettua vahinkoa ei korvata vastuuvakuutuksesta. Ehto on kaikilla yhtiöillä ja sanamuoto on lähes sama.
Törkeän huolimattomuuden kynnys on kuitenkin korkeampi kuin kielteisistä päätöksistä voisi päätellä. Se on lain esitöissä ja oikeuskäytännössä asetettu lähelle tahallisuutta.
Miltä tahallisuusehto näyttää vakuutusehdoissa
Pohjola Vakuutuksen ehdoissa rajoitus, sen tarkennus ja poikkeus ovat samassa kohdassa:
Ehdossa on kolme osaa, ja jokainen niistä ratkaisee eri asian. Ensimmäinen kertoo mitä ei korvata. Toinen antaa yhtiölle kriteerin, jolla se voi katsoa kynnyksen ylittyneen. Kolmas on poikkeus, joka palauttaa korvattavuuden silloin kun teon takana on työntekijä.
Törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta
Laki erottaa tahallisesti ja törkeällä huolimattomuudella aiheutetut vahingot toisistaan, mutta käytännössä ne ovat lähempänä toisiaan kuin sanat antavat ymmärtää. Tahallisuus tarkoittaa, että aiheuttaja tarkoitti seurauksen syntyvän tai että seuraus oli hänen toimintansa todennäköinen seuraus. Törkeä huolimattomuus edellyttää lähes samanlaista moitittavuutta.
Käytännössä kyse on siitä, että on tietoisesti ryhdytty toimenpiteisiin, vaikka vahinkoriski on ollut merkittävän korkea. Pelkkä normaalia suurempikaan huolimattomuus ei riitä. Se, että vahinkoriskistä ei selvästikään piitattu, ei vielä tarkoita että kyse olisi törkeästä huolimattomuudesta.
Korkein oikeus on muotoillut saman asian vastuuvakuutusten osalta ratkaisussaan KKO 1997:103, ja Vakuutuslautakunta siteeraa sitä yhä:
Muotoilu kannattaa lukea ajatuksella, koska siinä sanotaan ääneen se mitä ehdon soveltamisessa usein unohtuu: vastuuvakuutus on otettu nimenomaan virheiden varalta. Jos kynnys asetetaan matalalle, vakuutus lakkaa kattamasta juuri sitä mitä varten se on ostettu.
Yhtiöiden vetoamiskynnys on matalammalla kuin oikeuskäytäntö edellyttää
Kokemukseni mukaan vakuutusyhtiöt vetoavat törkeään huolimattomuuteen liian usein tilanteissa, joissa kyse on tavanomaisesta huolimattomuudesta, siis juuri siitä, jonka kantamista varten vastuuvakuutus on olemassa. Korvauskäytännön kynnys vetoamiselle on selvästi matalammalla kuin oikeus- ja ratkaisukäytäntö puoltavat.
Tämä on yksi harvoista rajoitusehdoista, jossa arviointi on kokonaisharkintaa eikä sanamuodon soveltamista. Siksi siitä myös kannattaa valittaa useammin kuin muista. Työn kohteena olevan omaisuuden rajoitusehto joko soveltuu tai ei sovellu; törkeä huolimattomuus on arvio, ja arvio voidaan perustellusti riitauttaa.
Milloin kynnys ylittyy
Selvin tapausryhmä on toistuva ohjeiden rikkominen huomautuksista huolimatta. Esimerkki alalta: aliurakoitsijan työntekijä tekee bitumikattoon tulitöitä kuumailmapuhaltimella, joka on toiminut huonosti ja jäänyt välillä päälle. Työntekijä ei ilmoita viasta, koska urakka on saatava valmiiksi samana päivänä, ja poistuu lounaalle unohtaen laitteen päälle. Katto syttyy, ja vahinko on noin 60 000 euroa. Kun tulitöiden turvallisuusohjeita on rikottu räikeästi, vakuutusyhtiö jättää vahingon korvaamatta törkeän huolimattomuuden perusteella.
Ratkaisevaa ei ole vahingon suuruus eikä se, kuinka moitittavalta teko jälkikäteen näyttää. Ratkaisevaa on, sisälsikö toimintatapa huomattavan riskin vahingon syntymisestä ja toimittiinko siitä huolimatta.
Milloin ei ylity
Vastaesimerkki samalta työmaalta: kuljettaja siirtää keittiökalustepaketteja kaivinkoneen trukkipiikeillä ahtaassa paikassa, jossa on kuljettu viikkoja ongelmitta. Kova tuulenpuuska heiluttaa kuormaa, kuljettaja yrittää kääntää sen tuulesta poispäin eikä huomaa seinällä kulkevaa hissiä, ja piikit uppoavat hissin moottoriin. Tässä vakuutusyhtiö ei voi evätä käsittelyä törkeän huolimattomuuden perusteella. Vahinkoon vaikutti ulkoinen tekijä, ja reitti oli kuljettajalle ennestään tuttu.
Ero on siinä, oliko riski otettu tietoisesti. Se sama kysymys ratkaisee myös vaikeammat tapaukset. Vakuutuslautakunta on esimerkiksi katsonut, ettei asianajaja ollut menetellyt törkeän huolimattomasti ottaessaan vastaan pesänhoitajan tehtävän tietäen terveytensä heikentyneen, ja jättäessään sittemmin hoitamatta tehtäviään niin että konkurssipesälle aiheutui yli sadan tuhannen euron vahinko. Menettely oli objektiivisesti vakavaa, mutta näyttöä ei ollut siitä, että se olisi johtunut ilmeisestä piittaamattomuudesta tai tahallisuutta lähentelevästä häikäilemättömyydestä. Sairaus selitti virheet paremmin kuin välinpitämättömyys.
Työntekijän teko on oma kysymyksensä
Vahingonkorvauslain mukaan työntekijän tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttamat vahingot kanavoituvat ensisijaisesti suoraan työntekijään. Työnantaja on vastuussa vain lievän tuottamuksen tilanteissa, ja silloin vahinko käsitellään normaalisti vastuuvakuutuksesta.
Useimmat yhtiöt ovat kirjoittaneet tästä ehtoihinsa nimenomaisen poikkeuksen. Muotoilut eroavat, ja ero on käytännössä merkittävä.
Poikkeus kirjattu ehtoihin
5 / 6Ei omaa poikkeusta
1 / 6Pohjola Vakuutus VA 01 kohta 3.2.22 (1.1.2025), Fennia YT390 kohta 2.1 (1.1.2026), LähiTapiola VY1 ja Turva VY1 kohta 4.4 (1.4.2024), If rakennuspalvelut-VA kohta 5.2.2 (3.11.2024), Pohjantähti YL100 kohta 10.2.1 (1.7.2025).
Kaksi asiaa erottuu taulukosta. Ifillä rajoitus on kirjoitettu niin, ettei se koske työntekijää alun perinkään, jolloin mitään ei tarvitse osoittaa. Muilla poikkeus on ehdollinen, ja näyttötaakka siitä ettei työnjohto tiennyt menettelystä on yrityksellä itsellään. Käytännössä se tarkoittaa, että työmaan huomautuskäytäntö ja kirjaukset voivat ratkaista asian: jos työnjohto on huomauttanut samasta asiasta aiemmin, poikkeus ei sovellu.
Kun päätös nojaa törkeään huolimattomuuteen
Usein kysyttyä
Vedottiinko päätöksessä törkeään huolimattomuuteen?
Käyn korvauspäätöksen ja tapahtumien kulun läpi ja kerron, kestääkö törkeään huolimattomuuteen vetoaminen. Arvio on maksuton eikä sido mihinkään.
PYYDÄ ILMAINEN ARVIO