Työn kohteena oleva omaisuus — miksi vakuutus ei korvaa juuri sitä mitä olit korjaamassa
Työn kohteena olevaa omaisuutta koskeva rajoitusehto on yleisin yksittäinen syy, jolla toiminnan vastuuvakuutuksesta tulee kielteinen päätös. Se rajaa korvauspiirin ulkopuolelle juuri sen esineen, jota yritys oli tekemässä.
Ehto löytyy kaikkien suomalaisten vakuutusyhtiöiden toiminnan vastuuvakuutuksesta. Erot ovat siinä, kuinka pitkälle se ulottuu ja mitä sen vastapainoksi korvataan.
Miltä työn kohde -rajoitusehto näyttää vakuutusehdoissa
Ehto on eri yhtiöillä eri numerolla ja eri otsikolla, mutta sisältö on tunnistettavasti sama. Pohjola Vakuutuksen toiminnan vastuuvakuutuksen ehdoissa se on kohdassa 3.2.3:
Ehdossa on lueteltuna neljä eri asemaa, joissa omaisuus voi vahinkohetkellä olla. Ne kannattaa erottaa toisistaan, koska ne eivät tarkoita samaa eivätkä ne ratkea samalla tavalla:
- Työn kohteena oleva omaisuus. Se esine tai rakenne, jota yritys oli valmistamassa, asentamassa tai korjaamassa.
- Säilytettävänä oleva omaisuus. Toisen omaisuus, jonka yritys on ottanut säilytettäväkseen erikseen sovitusti.
- Suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alainen omaisuus. Ympäröivä omaisuus, joka on työn välittömässä vaikutuspiirissä.
- Muulla tavoin huolehdittavana oleva omaisuus. Yleislauseke, jolla katetaan loput.
Kielteinen päätös nojaa lähes aina yhteen näistä neljästä, ei ehtoon kokonaisuutena. Ensimmäinen kysymys onkin, mihin niistä yhtiö on tarkalleen vedonnut. Se ratkaisee sen, mistä asiassa ylipäätään väitellään.
Ratkaiseva kysymys on, mikä tarkalleen oli työn kohteena
Jos vakuutuksesta ei korvata lainkaan työn kohteena olevan omaisuuden vahinkoja ja vahinko aiheutuu nimenomaan työn kohteelle, kielteinen päätös on yleensä oikein eikä sitä saada käännettyä. Tämä on syytä sanoa suoraan: ehto on ankara ja se on tarkoitettu ankaraksi. Vakuutuksella ei ole tarkoitus kattaa sitä riskiä, että yritys epäonnistuu siinä työssä josta se laskuttaa.
Kokemukseni mukaan käy kuitenkin toistuvasti niin, että vakuutusyhtiö tulkitsee työn kohdetta liian laveasti. Kun yritys työskentelee tilassa, yhtiö saattaa katsoa koko tilan olleen työn kohdetta, vaikka työsuoritus on kohdistunut vain pieneen osaan siitä. Silloin päätös voi kääntyä sillä perusteella, ettei vahinko tosiasiassa kohdistunut työn kohteeseen vaan sitä ympäröivään omaisuuteen.
Sama pätee laitteisiin. Jos yritys on palkattu huoltamaan kaivinkoneen istuinta ja huollon yhteydessä rikkoutuu kojelauta, ratkaisee toimeksiannon sisältö. Jos yritys oli palkattu selvittämään myös kojelaudan vikoja, kojelauta oli työn kohteena eikä vahinkoa käsitellä vakuutuksesta. Jos toimeksianto koski vain istuimen vaihtoa, kojelauta ei ollut työn kohde. Suurten tuotantolinjojen ja koneiden vahingoissa tämä on käytännössä tärkein yksittäinen kysymys: koko laitteisto ei ole työn kohteena, jos vain osaa siitä on työstetty.
Käytännön johtopäätös on epäromanttinen mutta hyödyllinen. Riita ratkeaa yleensä asiakirjoilla, jotka on laadittu ennen vahinkoa: tilauksella, tarjouksella, urakkasopimuksen työselostuksella ja työmääräyksellä. Ne kertovat mitä yritys oli palkattu tekemään. Kun vahinko on jo sattunut, tuota rajausta ei voi enää muotoilla jälkikäteen, ja siksi kannattaa tarkistaa mitä omissa papereissa lukee ennen kuin ottaa kantaa yhtiön päätökseen.
Ehto soveltuu
Vahinko kohdistui työn kohteeseen
Ehtoa sovelletaan väärin
Työn kohde luetaan liian laajaksi
Vakuutuslautakunta on todennut saman rajauksen useaan otteeseen. Rajoitusehtoa tulkitaan suppeasti, eikä sitä sovelleta niin, että kaikki omaisuus johon työsuorituksen vaikutukset saattavat kohdistua jäisi vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.
Milloin ehto ulottuu työn kohteen ulkopuolelle
Ehdon vaikein osa ei ole työn kohde vaan suojaus- ja vahingontorjuntavelvoite. Se ulottaa rajoituksen ympäröivään omaisuuteen, jota ei ole työstetty lainkaan.
Peruste on se, että eräissä töissä ympäristö joutuu väistämättä alttiiksi vahingolle. Hitsaus, maalaus ja hionta ovat tyypillisiä: roiskeet ja pöly kulkeutuvat, ja ympäristö on siksi suojattava ennen työn aloittamista. Tällaisia vahinkoja ei ole tarkoitus kattaa vastuuvakuutuksella, koska ne ovat työn ennakoitava seuraus eivätkä satunnainen vahinko.
Ratkaisevaa on, oliko riski tunnistettavissa jo työhön ryhdyttäessä. Jos oli, ehto soveltuu riippumatta siitä, suojattiinko omaisuus vai ei, ja riippumatta siitä oliko suojaaminen ylipäätään mahdollista. Suojauksen epäonnistuminen ei siis ole se seikka, jolla asia ratkeaa. Jos riski taas ei ollut ennakoitavissa, ehto ei sovellu, vaikka omaisuus olisi ollut aivan työn vieressä.
Kiuas, jota ei oltu korjaamassa
Urakoitsija teki taloyhtiön saunaan panelointi- ja lauteidenuusimistyötä. Työpäivän päätyttyä kiukaan päälle jäi muovia ja puukappale. Kiuas kytkeytyi illalla automaattisesti päälle, ja saunaan tuli palo- ja savuvahinko.
Vakuutusyhtiö korvasi muiden tilojen puhdistuksen, mutta ei kiuasta eikä saunan rakenteita. Perusteena oli, että ne olivat olleet urakoitsijan työn kohteena ja suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena.
Asiassa oli riidatonta, ettei kiuas ollut ollut työn kohteena. Kysymys oli siis siitä, oliko se silti suojausvelvoitteen alaista omaisuutta. Vakuutuslautakunta katsoi, ettei ollut:
Lautakunta suositti kiukaan korvaamista. Saunan rakenteiden osalta päätös jäi voimaan, koska ne olivat olleet työn kohteena.
Ratkaisu on hyödyllinen juuri siksi, että se hävittiin osittain. Se erottaa toisistaan kaksi asiaa, jotka kielteisessä päätöksessä esiintyvät yleensä yhtenä: sen mitä oltiin tekemässä, ja sen mikä oli työn väistämättömässä vaikutuspiirissä. Unohdettu muovinpala kiukaan päällä ei ole panelointityön normaali vaikutus vaan yksittäinen virhe, ja juuri sellaisia vahinkoja vastuuvakuutus on olemassa kattamaan. Kun päätös nojaa suojausvelvoitteeseen, kannattaa siis kysyä, seurasiko vahinko työn tavanomaisesta vaikutuksesta vai erillisestä huolimattomuudesta.
Sisäänrakennettu turva vaihtelee yhtiöittäin
Rajoitusehto löytyy kaikilta, mutta osa yhtiöistä on kirjoittanut perusehtoihinsa poikkeuksen, joka korvaa osan näistä vahingoista ilman erillistä laajennusta. Ero on merkittävä, eikä se näy tuoteselosteesta.
Korvaa jo perusehdoissa
4 / 6Vaatii erillisen laajennuksen
2 / 6LähiTapiola VA1 kohta 2.1 ja Turva VA1 kohta 2.1 (molemmat voimassa 1.1.2025), Pohjantähti VA340 kohta 5.3 (1.1.2026), If rakennuspalvelut-VA kohta 5.3.1 (3.11.2024), Pohjola Vakuutus VA 01 kohta 3.2.3 (1.1.2025), Fennia YT300 kohta 2.3 (1.1.2026). Jokaiseen poikkeukseen sisältyy omat rajauksensa, esimerkiksi vuokratut koneet ja asiakkaan ajoneuvot on tyypillisesti suljettu ulkopuolelle.
Kaksi eroa kannattaa lukea taulukosta tarkkaan. Ensimmäinen on se, lasketaanko enimmäismäärä vahinkoa vai vakuutuskautta kohden: LähiTapiolalla ja Turvalla jokaisella vahingolla on oma 10 000 euron kattonsa, Pohjantähdellä sama summa on koko vakuutuskauden yhteismäärä. Toinen on se, kattaako poikkeus myös suojausvelvoitteen alaisen omaisuuden. LähiTapiolalla ja Turvalla kattaa, Pohjantähdellä ei. Juuri suojausvelvoitteeseen kielteiset päätökset usein nojaavat.
Yleisin ongelma ei ole soveltaminen vaan riittävyys
Sisäänrakennettuun turvaan liittyvä ongelma ei kokemukseni mukaan yleensä ole se, että vakuutusyhtiö jättäisi sen huomiotta. Yhtiöt osaavat pääsääntöisesti soveltaa omia turvan parannuksiaan oikein, ja korvauspäätös tehdään niiden mukaisesti. Niitäkin tilanteita toki sattuu, ettei laajennusta ole huomioitu, ja se on syytä tarkistaa jokaisesta kielteisestä päätöksestä.
Paljon yleisempi ongelma on, että vakuutusmäärä loppuu kesken. Kyse on turvasta, jolla vakuutusyhtiö houkuttelee asiakkaita, ja sen mitoitus on monesti täysin riittämätön siihen riskiin jota yritys tosiasiassa kantaa. Vakuutusyhtiö soveltaa ehtoa oikein ja korvaa vahingon, mutta korvaus katkeaa kymmeneentuhanteen euroon ja loput jäävät yrityksen itsensä maksettavaksi.
Kymmenentuhatta euroa on pieni summa työn kohteena olevan omaisuuden vahingoissa. Yksi rikkoutunut kojelauta, yksi vaurioitunut lattiarakenne tai yksi kastunut kerros riittää ylittämään sen. Jos yrityksen työn kohteena on säännöllisesti kalliita laitteita tai valmiita rakenteita, perusehtojen poikkeus ei ole riskienhallintaa vaan pehmuste. Oikea kysymys ei ole, onko turvaa lainkaan, vaan riittääkö sen määrä yhteen todelliseen vahinkoon.
Turvaa saa laajennettua erikseen. Pohjolalla se on erillinen vastuuturva VA 04, LähiTapiolalla ja Turvalla laajennus VA9, ja muilla yhtiöillä vastaava tuote omalla koodillaan. Laajennus maksaa, mutta se on ainoa tapa nostaa määrä sille tasolle, jota työn kohteen arvo edellyttää.
Kun kielteinen päätös nojaa työn kohteen rajoitusehtoon
Usein kysyttyä
Onko työn kohde tulkittu liian laveasti?
Käyn korvauspäätöksen, vakuutusehdot ja toimeksiannon asiakirjat läpi ja kerron, onko päätöksessä kumottavaa. Arvio on maksuton eikä sido mihinkään.
PYYDÄ ILMAINEN ARVIO