Vastuuvakuutuksen ehdot selkokielellä

Kysymys siitä, onko kyseessä yksi vahinko vai monta, ratkaistaan ehdoissa kahdesti ja eri tavoilla. Sarjavahinkosääntö niputtaa vahinkoja yhteen, omavastuusääntö voi pilkkoa ne erilleen. Molemmat vaikuttavat samaan korvaukseen, ja ne löytyvät ehdoista eri kohdista.

Sarjavahinkosääntö on kirjoitettu vakuutusmäärää varten. Fennian toiminnan vastuuvakuutuksen ehdoissa se kuuluu näin:

”Samasta tapahtumasta tai olosuhteesta aiheutuneet vahingot katsotaan yhdeksi vahingoksi (sarjavahinko) siitä riippumatta, onko vahinko todettu yhden tai useamman vakuutuskauden aikana. Jos tällaiset vahingot todetaan eri vakuutuskausien aikana, katsotaan ne kohdistuneiksi siihen vakuutuskauteen, jonka aikana ensimmäinen vahinko on todettu.”

Fennia, toiminnan vastuuvakuutuksen ehdot YT300, voimassa 1.1.2026 alkaen, kohta 1.2. Muilla yhtiöillä on vastaava sääntö omissa ehdoissaan.

Käytännön merkitys näkyy silloin, kun sama virhe toistuu. Jos asennustapa on ollut virheellinen kolmessakymmenessä kohteessa ja vahingot ilmenevät kolmen vuoden aikana, kyse ei ole kolmestakymmenestä vahingosta vaan yhdestä. Korvausten yläraja on yksi vakuutusmäärä. Kolmen vuoden vakuutusmäärät eivät siis lasketa yhteen.

Omavastuu vähennetään kuitenkin jokaisesta vahingosta erikseen, ja se mikä lasketaan yhdeksi vahingoksi, määritellään omavastuuehdossa itsenäisesti. Ammatillisissa vastuuvakuutuksissa määritelmä on usein virhekohtainen: yhdeksi vahingoksi katsotaan jokainen virhe, puute tai laiminlyönti suunnitelmissa, laskelmissa, piirustuksissa tai ohjeissa. Yksi toimeksianto voi silloin sisältää monta vahinkoa ja siten monta omavastuuta.

Vakuutuslautakunnan ratkaisu vuodelta 2015 näyttää, mihin tämä johtaa. Suunnittelutoimisto C Oy oli suunnitellut metsäkoneiden harvesteripäiden uuden tuotesarjan X Oy:lle. Käräjäoikeus katsoi lainvoiman saaneessa tuomiossaan, että suunnitelmissa oli seitsemän eri komponenttikohtaista virhettä, ja arvioi vahingon kokonaismääräksi 50 000 euroa: 40 000 euroa suunnitelmien korjaustyöstä ja 10 000 euroa ylimääräisistä materiaalikuluista ja käyttökelvottomiksi jääneistä prototyypeistä. C Oy haki korvausta konsulttivastuuvakuutuksestaan.

Vakuutusyhtiö rajasi ensin pois 40 000 euroa rajoitusehdolla, jonka mukaan toimeksiantosopimukseen perustuvan työn tuloksen korjaamista ei korvata. Jäljelle jäi 10 000 euroa, joka kuului vakuutuksen piiriin. Sitten yhtiö sovelsi omavastuuehtoa: koska virheitä oli seitsemän ja omavastuu oli 2 000 euroa vahinkoa kohti, vähennys oli 14 000 euroa. Se ylitti koko korvattavan summan.

C Oy vaati, että kyse oli yhdestä vahingosta. Perusteena oli suunnittelutyön laajuus: yksi toimeksianto, yksi tuotesarja, yksi omavastuu. Erotus oli merkittävä, koska yhdellä omavastuulla korvausta olisi jäänyt maksettavaksi 48 000 euroa.

Lautakunta hyväksyi vakuutusyhtiön tulkinnan. Omavastuuehdon sanamuoto oli virhekohtainen, ja käräjäoikeus oli todennut virheitä olleen seitsemän, joten yhtiöllä oli oikeus vähentää seitsemän omavastuuta. Lopullinen korvaus muodostui vain oikeudenkäyntikulujen osuudesta, ja sekin laskettiin suhdelukuna: koska korvauspiiriin kuulunut vaatimus oli noin 15 prosenttia oikeudenkäynnin kokonaisintressistä, kuluista korvattiin sama osuus. Viidenkymmenen tuhannen euron vahingosta maksettiin lopulta 1 796,96 euroa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus VKL 185/14, annettu 18.6.2015. Tapaus koski konsulttivastuuvakuutusta, mutta omavastuun vahinkokohtaisuus toimii samalla logiikalla toiminnan vastuuvakuutuksessa.

Ratkaisusta kannattaa ottaa kaksi asiaa. Ensinnäkin sarjavahinkosääntö ja omavastuusääntö on luettava erikseen: se että vahingot niputetaan yhdeksi vakuutusmäärän kannalta, ei tarkoita että niistä perittäisiin yksi omavastuu. Toiseksi omavastuun taso kannattaa arvioida sitä vasten, montako erillistä virhettä yksi toimeksianto voi realistisesti sisältää. Kahden tuhannen euron omavastuu kuulostaa pieneltä, mutta seitsemänkertaisena se on jo 14 000 euroa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisu vuodelta 2023 näyttää, mitä ehtokohdan tulkinnasta riitely käytännössä tarkoittaa. Kyse oli juuri siitä rajoitusehdosta, joka koskee suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaista omaisuutta, ja erolla oli hintaa noin 180 000 euroa.

Valo- ja äänitekniikkaa asentanut X oli noussut A-tikkaille esiintymislavalla siistimään oman valojärjestelmänsä kaapeleita. Tikkaiden jalan alle oli jäänyt taustakankaan alla ollut liitäntärasia, tikkaat heilahtivat ja X horjahti toisen yrityksen suurikokoista LED-näyttöä vasten. Näyttö kaatui ja rikkoi kaatuessaan myös lavalla olleita äänilaitteita. Korvausta haettiin noin 200 925 euron vahingosta.

Vakuutusyhtiö hylkäsi vaatimuksen kahdella perusteella. Ensisijaisesti se katsoi, ettei X ollut toiminut huolimattomasti: horjahtaminen oli tapaturma ja näyttöön tarttuminen puhdas refleksi, eikä tuottamuksetta aiheutetusta vahingosta synny korvausvastuuta. Toissijaisesti yhtiö vetosi rajoitusehtoon: lava oli ahdas ja täynnä muiden toimijoiden tavaraa, joten työsuoritukseen sisältyi normaalia suurempi vahingonvaara ympäröivälle omaisuudelle. Sillä perusteella korvaus olisi rajoittunut laajennusehdon VA9 mukaiseen 20 000 euron vakuutusmäärään.

Poikkeuksellisesti X vetosi itse omaan huolimattomuuteensa. Hän kertoi jättäneensä tarkistamatta tikkaiden alustan, huomanneensa tikkaiden heilumisen mutta jatkaneensa kiipeämistä, ja käyttäneensä A-tikkaita työalustana ympäristössä, jossa vahingon vaara oli korostunut.

Lautakunta ratkaisi molemmat kysymykset X:n hyväksi. Tuottamuksen osalta se katsoi, että X:n oli täytynyt tietää joutuvansa kurkottamaan tikkailla, minkä vuoksi hänen olisi pitänyt varmistaa tikkaiden vakaus ennen niille nousemista. Kiipeämisen jatkaminen epävakauden huomattuaan oli laiminlyönti, joka perusti korvausvastuun.

Rajoitusehdon osalta lautakunta täsmensi, milloin sitä sovelletaan: vain silloin, kun jo työhön ryhdyttäessä on tunnettua, että työn vaikutukset ulottuvat ympäröivään omaisuuteen tavalla, joka väistämättä aiheuttaa vahinkoa tai sisältää merkittävän riskin. Tyypillisiä ovat hitsaus-, maalaus- ja hiontatyöt, joissa ympäristö on suojattava roiskeilta ja pölyltä. Kaapeleiden kiinnittäminen ei ole tällainen työ. Rajoitusta ei siis voitu soveltaa, eikä korvaus rajoittunut 20 000 euroon, vaan ylärajaksi tuli vakuutuksen yleinen vakuutusmäärä.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuositus FINE-055255, annettu 29.3.2023.

Kokemukseni mukaan tässä on merkittäviä eroja vakuutusyhtiöiden välillä. Osa yhtiöistä tuntee tiedonantovelvollisuutta koskevat lain edellytykset toisia paremmin ja kääntää päätöksen jo omassa käsittelyssään, jolloin lautakuntaan asti ei tarvitse mennä. Osa taas ei tunne asiaa riittävästi aiemmista ratkaisuista huolimatta, ja silloin riitely jatkuu pidempään. Argumentti kannattaa siis esittää, mutta siihen on syytä varautua että se ei ratkea ensimmäisellä kirjeellä.

Ratkaisu opettaa kolme asiaa siitä, miten päätöstä luetaan. Rajoitusehdon nimi ei ratkaise mitään: ehdossa lukee ”suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena”, mutta sen soveltamisala määräytyy sen mukaan, millainen työ oli kyseessä. Toiseksi kaksi eri perustetta samassa päätöksessä on tavallista, ja molemmat on kumottava erikseen. Kolmanneksi lautakunta ei ottanut kantaa korvauksen määrään lainkaan, koska vakuutusyhtiö ei ollut sitä arvioinut. Voitto ei siis tarkoittanut rahaa tilille vaan sitä, että hakemus palautui yhtiölle uudelleen käsiteltäväksi.