★★★★★ 5,0 / 5 · 60+ Google-arvostelua

Vastuuvakuutus – kaikki,
mitä sinun pitää tietää.

Vastuuvakuutus korvaa muille aiheutettuja henkilö- ja esinevahinkoja, ja varallisuus- ja konsulttivastuuvakuutus myös puhtaita varallisuusvahinkoja, joista vakuutuksenottaja on korvausvastuussa. Vakuutusyhtiön tehtävänä on selvittää, onko korvausvastuuta syntynyt, ja maksaa tarvittaessa lain mukaiset korvaukset. Jos vastuuta ei ole, vakuutusyhtiö puolustaa vakuutuksenottajan syyttömyyttä.

Putkiasentajan työstä vuotanut vesi on levinnyt asiakkaan keittiön lattialle
01 · Mikä se on

Mikä on vastuuvakuutus.

Vastuuvakuutuksen ydinajatus on yksinkertainen. Se korvaa vahinkoja, jotka aiheutuvat jollekin muulle kuin vakuutetulle itselleen. Jos yrityksen työntekijä rikkoo asiakkaan omaisuutta työn yhteydessä tai vierailija liukastuu yrityksen pihalla, vastuuvakuutus kattaa korvausvastuun.

Olennaista on ymmärtää kaksi asiaa. Ensinnäkin kyse on aina toiselle aiheutuneesta vahingosta. Jos oma laite rikkoutuu, se kuuluu omaisuusvakuutuksen piiriin.

Toiseksi vakuutusyhtiö ei vain maksa korvauksia, vaan se myös selvittää, onko yritys ylipäänsä vastuussa vahingosta. Jos vastuuta ei ole, vakuutusyhtiö puolustaa yrityksen syyttömyyttä. Jos vakuutusyhtiö katsoo, ettei korvausvastuuta ole, mutta asia jatkuu riitaisena ja yritys tarvitsee juristia vaatimukselta puolustautumiseen, vakuutus korvaa asianajokulut. Edellytyksenä on yleensä, että haasteesta ilmoitetaan vakuutusyhtiölle viipymättä ja vakuutusyhtiö saa nimetä tai hyväksyä asiamiehen. Oma asianajaja kannattaa palkata vasta ilmoituksen jälkeen.

Vastuuvakuutus koskee sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Yrityksille vastuuvakuutus on erillinen vakuutus, kun taas yksityishenkilöillä se sisältyy yleensä kotivakuutukseen.

Mitä vastuuvakuutus korvaa arrow_forward
03 · Korvauspiiri

Mitä vastuuvakuutus korvaa – ja mitä ei.

Vastuuvakuutuksesta korvataan toiselle aiheutettuja henkilö- ja esinevahinkoja, ja varallisuus- ja konsulttivastuuvakuutuksesta myös puhtaita varallisuusvahinkoja, joista vakuutuksenottaja on lain mukaan korvausvastuussa. Käytännössä tämä tarkoittaa tilanteita, joissa yrityksen toiminta aiheuttaa vahinkoa toisen omaisuudelle tai henkilölle.

Korvauksen ulkopuolelle jää kuitenkin paljon. Suomalaiset vakuutusyhtiöt rakensivat aikoinaan ehtonsa samojen malliehtojen pohjalta, minkä vuoksi moni ehto on yhä hyvin samankaltainen. Vähitellen eroja on kuitenkin alkanut syntyä, kun vakuutusyhtiöt ovat pyrkineet erottautumaan markkinoilla ja toisaalta huomanneet, ettei kaikkia aiemmin korvattuja vahinkoja voida enää kattaa vakuutuksella. Erot voivat olla merkittäviä.

Vakuutusturvaa on mahdollista laajentaa niin sanotuilla endorsementeilla eli vakuutusturvan laajennuksilla. Ne eivät kuitenkaan ole ilmaisia eivätkä automaattisia. Yleisesti ottaen mitä enemmän yritys maksaa vakuutusmaksuja, sitä todennäköisemmin laajennuksia on saatavilla.

Vastuuvakuutuksen rajoitusehdot arrow_forward
warning Yleisimmät rajoitusehdot

Tyypilliset rajoitukset

  • buildTyön kohteena oleva omaisuus
  • inventory_2Hallussa oleva vieras omaisuus
  • descriptionSopimukseen perustuvat vahingot
  • blockPuutteellinen työn tulos

Huomioitavaa

  • domainVakuutusyhtiöiden välillä on merkittäviä eroja
  • add_circleLaajennuksia voi pyytää erikseen
  • balanceRajoitusehtoja sovelletaan toisinaan väärin
450 €
Asiantuntijatyö / vuosi
2 500 €
LVI-ala / vuosi
3x
Omavastuukerroin (LVI)
04 · Hinta

Vastuuvakuutuksen hinta.

Vastuuvakuutuksen hinta määräytyy yrityksen toimialan, toiminnan suuruuden ja valitun vakuutusturvan perusteella. Samankokoisten yritysten vakuutusmaksut voivat erota toisistaan merkittävästi pelkästään toimialan perusteella.

Esimerkiksi asiantuntijatyötä tekevälle yritykselle toiminnan vastuuvakuutuksen hinta voi olla noin 450 euroa vuodessa. Saman kokoiselle LVI-yritykselle hinta voi olla 2 500 euroa vuodessa ja omavastuu kolminkertainen. Ero johtuu siitä, että LVI-alalla vahinkojen todennäköisyys ja korvausmäärät ovat tyypillisesti huomattavasti suurempia.

Kokonaisuutena vastuuvakuutusten hinnat vaihtelevat muutamista sadoista euroista vuodessa pienyrittäjille aina miljooniin euroihin, kun kyse on kansainvälisistä vastuuvakuutusohjelmista.

Kilpailuta vakuutuksesi meklarin avulla arrow_forward
Suuruusluokkia · ei hinnasto
Toimiala
Vuosihinta
Omavastuu
Pienyrittäjä, matala riski
muutama 100 €/v
vaihtelee
Asiantuntijatyö
450 €/v luokkaa
perus
LVI-ala
2 500 €/v luokkaa
kolminkertainen
Kansainvälinen ohjelma
miljoonia €/v asti
vaihtelee

Luvut ovat suuruusluokkia toteutuneista tarjouksista, eivät hinnastoja. Oma hinta ratkeaa vasta kilpailutuksessa.

05 · Pakollisuus

Onko vastuuvakuutus pakollinen?

Toiminnan vastuuvakuutus ei ole yleisesti lakisääteinen vakuutus. Lakisääteisillä vakuutuksilla tarkoitetaan rajattua joukkoa vakuutuksia, joiden sisältö määritellään tarkasti laissa, kuten liikennevakuutus, potilasvakuutus ja työtapaturmavakuutus.

Sen sijaan tietyiltä ammatinharjoittajilta laki edellyttää pakollista vastuuvakuutusta. Esimerkiksi asianajajilla ja kiinteistönvälittäjillä on oltava varallisuusvastuuvakuutus. Näihin pakollisiin vastuuvakuutuksiin sovelletaan vakuutussopimuslakia.

Vaikka laki ei velvoittaisi vakuutuksen hankkimiseen, se on yleensä järkevää. Suuremman vahingon sattuessa vakuutus voi pelastaa yrityksen konkurssilta.

Julkisiin hankintoihin ei ole asiaa ilman vaadittua vastuuvakuutusta, ja B2B-myynnissä vakuutuksen olemassaolo on lähes poikkeuksetta yksi sopimuksen ehdoista.

Pakollisuus eri toimialoilla arrow_forward
Velvoittavuus Lakiin perustuva → sopimusperusteinen
  1. account_balance

    01Lakisääteinen

    Liikennevakuutus, potilasvakuutus, työtapaturma

  2. verified_user

    02Pakollinen vastuu

    Asianajajat, kiinteistönvälittäjät, tietyt muut ammattiryhmät

  3. description

    03Vapaaehtoinen

    Käytännössä välttämätön julkisissa hankinnoissa ja B2B-sopimuksissa

06 · Korvauspäätös

Korvaus evätty – mitä tehdä?

Vakuutusyhtiön korvauspäätös ei ole lopullinen, joten ensimmäinen askel on varmistaa, onko päätös oikein. Vakuutusyhtiöt soveltavat rajoitusehtoja toisinaan liian laajasti, ja kielteinen päätös voi olla virheellinen. Rajoitusehtoihin vetoaminen on vakuutusyhtiöille myös kaupallisesti houkuttelevaa, koska jokainen evätty korvaus parantaa vakuutusyhtiön tulosta.

Jos olet saanut kielteisen korvauspäätöksen vastuuvakuutuksesta, vaihtoehtoja on useita. Niitä ovat vakuutusyhtiön sisäinen muutoksenhaku, FINEn eli Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan ratkaisusuositus ja viime kädessä tuomioistuinkäsittely. Oikeusturvavakuutus korvaa yleensä näistä aiheutuvia asianajokuluja.

Korvaus evätty, mitä tehdä arrow_forward
Eteneminen Kielteisestä päätöksestä korvaukseen
  1. error

    01Kielteinen päätös

    Vakuutusyhtiö evää korvauksen

  2. search

    02Ilmainen arvio

    Juristi tarkistaa päätöksen oikeellisuuden

  3. gavel

    03Muutoksenhaku

    FINE, sisäinen muutoksenhaku tai oikeus

  4. check_circle

    04Korvaus maksetaan

    Oikeusturvavakuutus kattaa yleensä asianajokulut

Usein kysyttyä

Vastauksia ennen kuin kysyt.

Kyllä, jos yritystoiminnassa on pienikin riski aiheuttaa vahinkoa toisen omaisuudelle tai henkilölle. Kotivakuutuksen vastuuvakuutus ei lähtökohtaisesti kata yritystoiminnassa aiheutettuja vahinkoja.
Ei. Vastuuvakuutus korvaa ainoastaan toiselle aiheutettuja vahinkoja. Omalle omaisuudelle aiheutuneet vahingot kuuluvat omaisuusvakuutuksien piiriin.
Omavastuu vaihtelee tyypillisesti 600–2 000 euron välillä toimialasta ja vakuutusyhtiöstä riippuen. Korkeampi omavastuu alentaa vakuutusmaksua.
Kyllä. Kokemuksemme mukaan noin kolmasosa vakuutusyhtiöiden kielteisistä päätöksistä on virheellisiä. Vaihtoehtoja ovat vakuutusyhtiön sisäinen muutoksenhaku, FINEn ratkaisusuositus ja viime kädessä tuomioistuin. Kävimme kielteisen korvauspäätöksen tavallisimmat virheet läpi omalla sivullaan. Oikeusturvavakuutus korvaa yleensä riitauttamisesta aiheutuvia asianajokuluja.
Rajoitusehto on vakuutusehto, joka rajaa korvauspiirin ulkopuolelle tietyt vahinkotyypit, esimerkiksi työn kohteena olevan omaisuuden tai sopimukseen perustuvat vahingot. Rajoitusehdon soveltaminen on yksi yleisimmistä syistä kielteiseen päätökseen.
Maksuton · vastaus jopa alle 24 h:ssa

Kielteinen päätös pöydällä? Lähetä se meille, niin kerromme rehellisesti, kannattaako sitä haastaa.

Nopea ja rehellinen arvio juristilta. Ei myyntipuheita.